Arkkimandiitta Kerubim:

Aikamme athoslaisia hahmoja I
35,00 euroa







Aikamme athoslaisia hahmoja I on sykähdyttävä kuvaus neljän pyhittyneen Athoksen isän kilvoittelusta ja heidän elävästä, ihmeiden sävyttämästä uskostaan. Teoksen kirjoittaja, arkkimandriitta Kerubim (1920-1979) on monelle tuttu rakastetusta klassikkokirjastaan, Jumalanäidin puutarha.



Aikamme athoslaisia hahmoja 1 tutustuttaa Lukijansa:


Joakim Pyhäannalaiseen (1895-1950)

Iisak Dionysioslaiseen (1850-1932)

Athanasios Gregorioslaiseen (1873-1953)

Kallinikos Hesykastiin (1853-1930)


Teoksen lopussa on myös laaja athoslaisen terminologian sanasto.
'





Isä Kallinikos Hesykasti ja Athokseen pahentunut poliisi


"Eräs Pyhän Vuoren poliisijoukoissa työskentelevä henkilö oli pahentunut ylen määrin erilaisiin sopimattomiin asioihin, joita oli kohdannut palvelusta toimittaessaan. Sieluaan myöten järkyttyneenä hän tuli tapaamaan isä Kallinikosta tämän majalle. Hän sanoi: "Vanhus, olen erittäin pettynyt täällä vallitsevaan tilanteeseen ja huolissani siitä. Minulla oli suuri halu tulla tänne tavatakseni hyveellisiä ja pyhiä munkkeja, mutta löysin jotakin aivan muuta. Jos tässä pyhässä paikassa vallitsee näin suuri epäjärjestys, niin mitä muualta maailmalta voi odottaa!" Pettyneenä poliisi toisteli: "Tulin tänne löytääkseni hyveitä, mutta löysinkin paheita."

Kuuneltuaan aikansa vierasta vanhus Kallinikos lausui nasevasti: "Rakas ystäväni. Hyve ei ole mikään vaate, joka pestään ja ripustetaan narulle Dafnissa kaikkien nähtäväksi." Sitten hän jatkoi: "Sinun tehtäväsi ei ole ainoastaan katsella epäkohtia vaan myös yrittää päästä niiden jäljille silloinkin, kun ne eivät näy. Ei sinua lähetetty tänne jäljittämään hyveitä, vaan antamaan iskuja pahalle ja vähentämään sitä. Olet unohtanut päämääräsi ja kääntänyt huomiosi muualle - siitä kumpuaa ahdistuksesi ja epätoivosi. Äläkä unohda, että hyve on jotakin piilossa olevaa, sellaista, jota harjoitetaan salassa sydämen kammiossa."

Vanhus Kallinikoksen viisaat huomautukset mykistivät poliisin ja saivat hänen sisimpänsä rahoittumaan. Keskusteltuaan Vanhuksen kanssa hän lähti pois tämän majalta suuresti innoissaan ja ihmetteli sitä hienoa tapaa, jolla tämä osasi kohdata ongelman."








Isä Kallinikoksen kuuliaisuusveljistä







... Myrsky oli puhjennut valtavalla voimalla. Lumi syöksyi hurjasti häntä kohden joka suunnalta. Hänen oli pakko pysähtyä paikoilleen, koska ei voinut edetä. Yhä uudelleen hän yritti ottaa muutaman askeleen, mutta turhaan. Hän oli jäänyt lumen keskelle ansaan, eikä mikään saattanut pelastaa häntä. Tie oli kadonnut, kylmyys oli pureva, ja tuuli lennätti lunta uhkaavasti ylöspäin. Mitään inhimillistä apua ei ollut lähettyvillä, eikä noilla seuduilla ollut suojaksi edes vaatimatonta majaa. Päiväkin oli pitkälle kulunut, ja ilta oli jo käsillä. Vähä vähältä lumi peittäisi vanhus Iisakin kokonaan. Olisi kyseessä hänen elämänsä viimeinen ilta.

Kun isä Iisak oli menettänyt kaiken muun toivonsa, hän kohotti kätensä ja silmänsä taivasta kohti sekä huusi palavalla ja epäröimättömällä uskolla: "Herra, Jeesus Kristus, Jumalamme, vanhukseni rukouksien tähden pelasta minut! Kunniallinen Herran Edelläkävijä, anna minun saapua perille luostariin terveenä!" Tuona samana hetkenä jokin näkymätön voima tempasi hänet salamannopeasti mukaansa ja siirsi silmänräpäyksessä luostarin portin eteen, sille paikalle, jossa sijaitsee ikonikappeli satamaan johtavan tien varressa!" Kävi toteen se, mitä Jumala profeetta Jesajan kirjassa sanoo itsestään: "Sinun vielä puhuessasi Hän jo sanoo: "Katso, tässä minä olen" (Jes. 58:9, LXX).


Jos haluat lukea lisää tästä ihmeestä
& miten isä Iisak Dionysioslainen
ylipäätään päätyi lumimyrskyyn,
klikkaa tästä.











Vanhus Iisak Dionysioslainen ei ollut eloisa puhuja


Hengellisesti vanhus Iisak jalostui paljon yhteiselämäluostarin sulattamossa, jossa metalli sulatetaan ja "hyveen kulta" valmistetaan. Hän edistyi kuuliaisuudessa, työnteossa, murehtimattomuudessa, sisäisessä hiljaisuudessa ja Jumalan pelossa. Pienen lapsen luontevuudella hän eli todeksi Jumalan ja munkkielämän. Hän ei ollut eloisa puhuja, kuten monet muut munkit. Sitä paitsi paljoja sanoja enemmän hän arvosti vaikenemista, jonka tavoittelemiseen hän saattoi joskus innostaa myös nuorempiaan. Näin tapahtui muun muassa erään vasta vihityn diakonin kohdalla, kun tämä ei riittävästi arvostanut vaikenemista. Tälle vanhus Iisak sanoi: "Nyt, kun sinut on vihitty diakoniksi, vaikene!"

Vastaansanomista vanhus Iisak ei tuntenut. Kun hänelle huomautettiin jostakin tai häntä moitittiin, hän kumartui aina puhujan edessä syvempään kuin hänellä yleensä oli tapana, jotta ottaisi vastaan "poltinmerkin" kärsivällisesti ja sanoisi sitten nöyrästi anteeksipyynnön merkiksi "siunaa!"













Isä Joakimin parta

Olisi puute, ellemme omistaisi muutamia rivejä myös isä Joakimin vaikuttavalle ja poikkeukselliselle parralle.


Amerikassa eläessään isä Joakim seurasi surullisena sitä uudistuksellista henkeä, joka alkoi vähä vähältä vaikuttaa myös kirkollisissa asioissa. Siellä saattoi nähdä pappeja, jotka etääntyivät ortodoksisesta perinteestä sillä tekosyyllä, että he kykenisivät toimimaan tehokkaammin yhteiskunnassa. Isä Joakim nousi urhoollisesti vastustamaan tällaista maallistumista. Hän ei voinut katsella sitä, että ortodoksipappi heitti syrjään kunnioitetun viittansa tai leikkautti tukkansa ja partansa. Niinpä hän ennen pappisvihkimystään kääntyi kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän puoleen ja rukoili: "Rakas Jumalanäiti, kun minusta tulee pappi, tahdon että annat minulle runsaasti partaa ja hiuksia, jotta olisin sellainen kuin papit kotimaassani."


Eikä Jumalanäiti jättänyt kuulematta hänen pyyntöään, vaan täytti sen runsain mitoin. Kuten olen jo aiemmin maininnut, amerikkalaiset katselivat ihmeissään isä Joakimin majesteettista hahmoa, jota koristi pitkä parta. Kun hän sitten meni Pyhälle Vuorelle, jotakin aivan ihmeellistä tapahtui: hänen partansa kasvoi kasvamistaan, kunnes se ulottui maahan asti, aivan hänen jalkateriinsä saakka, mikä on hyvin harvinainen ilmiö kirkollisessa historiassa. Kaikki Athoksella olivat sitä mieltä, että selitys tapaukseen löytyi hänen Jumalanäidille muinoin kantamastaan rukouksesta.


Voidakseen liikkua vapaasti ja välttääkseen turhamaisuuden ja toisten ihmettelyn isä Joakimin oli pakko kääriä partansa rullalle ja panna se pieneen pussiin, joka riippui hänen kaulastaan. Isä Joakimin viimeisinä vuosina skiitan munkit pyysivät häntä kuvauttamaan itsensä papillisissa vaatteissa ja parta auki. Aluksi hän kieltäytyi, mutta taipui sitten näiden itsepintaisuuden edessä. Tämän valokuvan, jonka olen säilyttänyt isä Joakimista...



.
Valokuva isä Joakimista





 

Aikamme athoslaisia hahmoja I -teoksen kirjoittaja on arkkimandriitta Kerubim (1920-1979).

Lähdettyään Pyhältä Vuorelta arkkimandriitta Kerubim perusti Lohduttajan luostarin (Ierá Moní Paraklítou) lähelle Ateenaa. 

Arkkimandriitta Kerubimin ajatuksia Pyhältä Vuorelta lähtemisen jälkeen voi lukea täällä.
Luostarin omat englanninkieliset sivut kertovat luostarin historiasta täällä.



Kaikkeinpyhin Jumalanäiti &

isä Athanasios Gregorioslainen

Isä Athanasioksen keljassa oleva Jumalanäidin ikoni


"Isä Athanasioksen rakkaus ja kunnioitus Jumalansynnyttäjää kohtaan oli rajaton. Päivittäin hänen keljassaan kaikui akatistoshymnin toistuva säde "iloitse". Herran Äidin ikonia, joka kaunisti hänen keljaansa, hän kunnoitti toistuvin kumarruksin ja suudelmin. Hänellä oli tapana suudella siinä Jeesus-lapsen jalkaa ja Herran Äidin kättä. Hänen keljassaan vieraileva voi nähdä ikonissa näiden suudelmien jäljet vielä tänäkin päivänä.

Pyhät siteet yhdistivät isä Athanasiosta myös muihin Jumalanäidin ikoneihin. Muistivihkoonsa hän oli kirjoittanut muun muassa seuraavan merkinnän: "Rakkaassa luostarissamme asetun palvelusten ajaksi vastapäätä ikonostaasissa olevaa Jumalansynnyttäjän ikonia, joka on kuin elävä - siitä puuttuu vain ääni. Hänen lempeä ja samalal vakava katseensa seuraa rukoilijaa kaikkialle. Oi, kuinka rakastankaan katsella tätä pyhää ikonia! Noina hetkinä minusta tuntuu kuin itse Jumalansynnyttäjä olisi edessäni."




"Isä Athanasioksella oli kyky ja jumalallinen armolahja vapauttaa sielut alakuloisuuden demonin kynsistä, tuosta pelottavasta pahasta hengestä, joka syöksee ihmisen epätoivon pimeyteen ja josta pyhät isät varottaen sanovat: "Kuten koi syö vaatteen ja ruoste raudan, niin murhekin tuhoaa ihmissielun."

Kerran esimerkiksi muuan pappismunkki Uudella Skiitalla kärsi eräästä kiusauksesta niin ankarasti, ettei sen takia uskaltanut enää toimittaa liturgiaa. Viimeksi yrittäessään hän oli vain vaivoin kyennyt toimittamaan sen loppuun. Niinpä hän päätti lähteä Gregorioksen luostariin keskustelemaan asiasta hengellisen isänsä kanssa ja odotti saavansa tältä ankaran katumusharjoituksen.

Mutta isä Athanasios tajusi, kuinka murhe ahdisti tuota veljeä, ja päätti heti murtaa sen ikeen. Hän sanoi: "Loistavaa! Kunpa kaikki luonani synnintunnustuksella käyvät papit olisivat juuri tuollaisia: nöyriä ja täysin tietoisia omasta kelvottomuudestaan. Onnittelen sinua! Epitimiaksi määrään, että huomisesta lähtien alat taas toimittaa liturgiaa!"




Otteita Kirjassa esiintyvien termien sanastosta

Analogi: Lukupöytä, jonka yläosa slaavilaisessa perinteessä on viisto ("kaltopöytä"). Athoksella analogit, joilta katismat luetaan ja joiden ääressä kuorot laulavat, ovat yleensä kahdeksankulmaisia, yläosaltaan tasaisia sekä kauniisti koristeltuja pöytiä.

Hengellinen raittius: Sisäisen valppauden tila, jossa ihminen ikään kuin seisoo vartiossa sydämensä portilla ja tarkkailee herkeämättä sydämeen pyrkiviä ajatuksia.

Rippi-isä: Pappeuteen vihitty henkilö, jolla on oikeus ottaa vastaan synnintunnustuksia, mihin Kreikassa tarvitaan erityinen siunaus piispalta.

Skufia: Papiston ja munkkien päähine, jota käytetään tavallisesti jumalanpalvelusten ulkopuolella. Skufian malli vaihtelee. Se voi olla matala ja pyöreä tai kantikas ja päänmuotoisesti suippeva, mutta myös pipoa muistuttava myssy.

Talando: (kr., vanhemmassa kielessä talandon) Athoksen luostareissa käytössä oleva kannettava puulauta, jota lyödään määrätyssä rytmissä puuvasaralla ja jolla ilmoitetaan jumalanpalvelusten alkaminen (ks. Simandro). Suomalaisissa kirjoissa nimitys saatetaan tavata myös kirjoitusasuun perustuvassa muodossa talanto ja talanton, mutta myös taalanto.

Vanhustenneuvosto: Luostarin hallintoelin, jonka edustajat munkit valitsevat keskuudestaan.






Valokuvaaja Frédéric Boissonnas vieraili Athosvuorella vuosina 1928/1930. 

Kuvassa Filotheoksen luostarin sisäänkäynti.



TILAUKSET


filokalia
@
elisanet.fi
Kerrottehan viestissänne yhteystietonne:

Nimi, Osoite ja Matkapuhelinnumero (johon voi tulla postin lähetysilmoitus).

Kiitos!






TAKAISIN KIRJAKAUPAN PÄÄSIVULLE




 KUVA:
"Greek Orthodox monk in a convent library presumably in Jerusalem"
Abstract/medium: G. Eric and Edith Matson Photograph Collection
Physical description: 1 negative :
Date     between 1898 and 1946
Source   Library of Congress
Author     Matson Collection
No known restrictions on publication.