Aikamme athoslaisia hahmoja

Arkkimandriitta Kerubim:

Aikamme athoslaisia hahmoja 1

35,00 euroa

22,00 euroa

Sidottu
350 tekstisivua, 2 suomenkielisin nimin varustettua Athosvuoren karttaa ja 16 sivun värikuvaliite sekä runsas tekstiin liittyvä mustavalkoinen kuvitus
Julkaisuvuosi 2004
ISBN: 951-98896-4-7

Aikamme athoslaisia hahmoja I on sykähdyttävä kuvaus neljän pyhittyneen Athoksen isän kilvoittelusta ja heidän elävästä, ihmeiden sävyttämästä uskostaan. Teoksen kirjoittaja, arkkimandriitta Kerubim (1920-1979) on monelle tuttu rakastetusta klassikkokirjastaan, Jumalanäidin puutarha. Teos tutustuttaa Lukijansa:

Joakim Pyhäannalaiseen (1895-1950)

Iisak Dionysioslaiseen (1850-1932)

Athanasios Gregorioslaiseen (1873-1953)

Kallinikos Hesykastiin (1853-1930)

Teoksen lopussa on myös laaja athoslaisen terminologian sanasto.

Isä Kallinikos Hesykasti ja Athokseen pahentunut poliisi

"Eräs Pyhän Vuoren poliisijoukoissa työskentelevä henkilö oli pahentunut ylen määrin erilaisiin sopimattomiin asioihin, joita oli kohdannut palvelusta toimittaessaan. Sieluaan myöten järkyttyneenä hän tuli tapaamaan isä Kallinikosta tämän majalle. Hän sanoi: "Vanhus, olen erittäin pettynyt täällä vallitsevaan tilanteeseen ja huolissani siitä. Minulla oli suuri halu tulla tänne tavatakseni hyveellisiä ja pyhiä munkkeja, mutta löysin jotakin aivan muuta. Jos tässä pyhässä paikassa vallitsee näin suuri epäjärjestys, niin mitä muualta maailmalta voi odottaa!" Pettyneenä poliisi toisteli: "Tulin tänne löytääkseni hyveitä, mutta löysinkin paheita."

Kuuneltuaan aikansa vierasta vanhus Kallinikos lausui nasevasti: "Rakas ystäväni. Hyve ei ole mikään vaate, joka pestään ja ripustetaan narulle Dafnissa kaikkien nähtäväksi." Sitten hän jatkoi: "Sinun tehtäväsi ei ole ainoastaan katsella epäkohtia vaan myös yrittää päästä niiden jäljille silloinkin, kun ne eivät näy. Ei sinua lähetetty tänne jäljittämään hyveitä, vaan antamaan iskuja pahalle ja vähentämään sitä. Olet unohtanut päämääräsi ja kääntänyt huomiosi muualle - siitä kumpuaa ahdistuksesi ja epätoivosi. Äläkä unohda, että hyve on jotakin piilossa olevaa, sellaista, jota harjoitetaan salassa sydämen kammiossa."

Vanhus Kallinikoksen viisaat huomautukset mykistivät poliisin ja saivat hänen sisimpänsä rahoittumaan. Keskusteltuaan Vanhuksen kanssa hän lähti pois tämän majalta suuresti innoissaan ja ihmetteli sitä hienoa tapaa, jolla tämä osasi kohdata ongelman."

Isä Joakim Pyhäannalaisen parta

Olisi puute, ellemme omistaisi muutamia rivejä myös isä Joakimin vaikuttavalle ja poikkeukselliselle parralle.

Amerikassa eläessään isä Joakim seurasi surullisena sitä uudistuksellista henkeä, joka alkoi vähä vähältä vaikuttaa myös kirkollisissa asioissa. Siellä saattoi nähdä pappeja, jotka etääntyivät ortodoksisesta perinteestä sillä tekosyyllä, että he kykenisivät toimimaan tehokkaammin yhteiskunnassa. Isä Joakim nousi urhoollisesti vastustamaan tällaista maallistumista. Hän ei voinut katsella sitä, että ortodoksipappi heitti syrjään kunnioitetun viittansa tai leikkautti tukkansa ja partansa. Niinpä hän ennen pappisvihkimystään kääntyi kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän puoleen ja rukoili: "Rakas Jumalanäiti, kun minusta tulee pappi, tahdon että annat minulle runsaasti partaa ja hiuksia, jotta olisin sellainen kuin papit kotimaassani."

Eikä Jumalanäiti jättänyt kuulematta hänen pyyntöään, vaan täytti sen runsain mitoin. Kuten olen jo aiemmin maininnut, amerikkalaiset katselivat ihmeissään isä Joakimin majesteettista hahmoa, jota koristi pitkä parta. Kun hän sitten meni Pyhälle Vuorelle, jotakin aivan ihmeellistä tapahtui: hänen partansa kasvoi kasvamistaan, kunnes se ulottui maahan asti, aivan hänen jalkateriinsä saakka, mikä on hyvin harvinainen ilmiö kirkollisessa historiassa. Kaikki Athoksella olivat sitä mieltä, että selitys tapaukseen löytyi hänen Jumalanäidille muinoin kantamastaan rukouksesta.

Voidakseen liikkua vapaasti ja välttääkseen turhamaisuuden ja toisten ihmettelyn isä Joakimin oli pakko kääriä partansa rullalle ja panna se pieneen pussiin, joka riippui hänen kaulastaan. Isä Joakimin viimeisinä vuosina skiitan munkit pyysivät häntä kuvauttamaan itsensä papillisissa vaatteissa ja parta auki. Aluksi hän kieltäytyi, mutta taipui sitten näiden itsepintaisuuden edessä. Tämän valokuvan, jonka olen säilyttänyt isä Joakimista...